Valokuvaamisen kieltäminen yleisissä tiloissa, kuten
sairaaloiden ja terveyskeskusten odotustiloissa, ravintoloissa (ei
yksityistilaisuudet) kouluissa ja myös kunnan virastotalolla.

|
Oikeusasiamies
6.3.2009:
"Tampereen
käräjäoikeuden 2.2.2005 antama tuomio 05/623 (R 04/4007)
koski salakatselusta terveyskeskuksen odotustilassa nostettua
syytettä. Syytteessä oli kysymys odotustilassa olleen
henkilön kuvaamisesta. Syyte hylättiin sillä
perusteella, että teko ei täyttänyt salakatselun
tunnusmerkistöä, koska terveyskeskuksen odotusaulaa ei voida
pitää lain säännöksessä tarkoitettuna
yleisöltä suljettuna tilana.
Perusoikeuksia
ei saa rajoittaa lakia alemmanasteisilla
säännöksillä. Terveydenhuollon
toimintayksiköillä voi olla toimintaansa liittyviä
järjestyssääntöjä tai muita ohjeita.
Järjestyssäännöt ja ohjeet eivät saa olla
perustuslain tai muun lainsäädännön vastaisia.
Niitä annettaessa tulee ottaa huomioon myös hallintolain 6
§:ssä säädetty suhteellisuusperiaate.
Perusoikeutena
turvatusta sananvapaudesta johtuu, että terveydenhuollon
toimintayksiköissä ei voida yksityisyyden suojan
turvaamiseksi kokonaan kieltää kamerapuhelimien
käyttöä. Koska Satakunnan
sairaanhoitopiirin johtajan päätöksellä kiellettiin
kokonaan kamerapuhelinten käyttö sairaanhoitopiirin
toimintayksiköissä, päätös oli ristiriidassa
perustuslain 12 §:n kanssa."
|
Oikeusasiamies
10.3.2008:
"
Perustuslain
12 §:n 2 momentin mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen
sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja,
mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta
estämättä. Tarkempia säännöksiä
sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla."
"Kannanotto
Sananvapauden
sisällöstä
Perustuslaissa
taatun sananvapauden piiriin kuuluu myös valokuvaaminen.
Sananvapauden – ja siten myös valokuvaamisen – rajoitusten on
perustuttava lakiin."
"Sananvapauteen
kuuluvan kuvaamisen ja kielletyn kuvaamisen välinen raja on
vakiintuneesti katsottu tehdyksi rikoslain 24 luvun 6 §:ssä.
Siten mainittu salakatselua
koskeva säännös määrittäisi ne
olosuhteet, joissa kuvaaminen [terveyskeskuksessa ]
voisi olla
kiellettyä."
<>
"Pidän
sen sijaan mahdollisena, että joissain olosuhteissa saattaisi olla
kyseessä rikoslain 24 luvun 8 §:ssä tarkoitettu
yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen tai
saman luvun 9 §:ssä tarkoitettu kunnianloukkaus, mikäli
kantelussa tarkoitetussa paikassa henkilöstä otettu kuva
julkaistaisiin ilman tämän lupaa. Tällöin
kuitenkin itse kuvaaminen voisi olla sallittua."
">
Yhteenveto
Sananvapauteen
kuuluu, että sen käyttämiseen ei edellytetä
ennakkolupaa. Siten luvan
edellyttäminen ja asettaminen kuvaamisen ehdoksi [kantelussa tarkoitetussa paikassa] ei ole lainmukaista."
Oikeusasiamies
29.9.2005:
"
Oikeusohjeet:
Suomen perustuslain 12 §:n
1 momentin mukaan jokaisella on sananvapaus.
- - -
Rikosylikonstaapeli katsoo
menetelleensä virheellisesti käskiessään lehden
avustajan selaamaan digikamerassaan olevia kuvia ja poistattamalla
hänen ottamansa kuvan. Tapahtumahetkellä rikosylikonstaapeli
kertoo pitäneensä toimenpidettään
tarkoituksenmukaisena tilanteen kokonaisarvio, uhrin yksityisyyden
suoja se, ettei uhrin omaisiin ollut saatu tuossa vaiheessa
yhteyttä."
"Valokuvien tarkistaminen ja
poistattaminen
Perustuslaissa
taatun sananvapauden piiriin kuuluu myös tiedotusvälineiden
suorittama valokuvaaminen. Sananvapauden – ja kantelunalaisessa
tapauksessa valokuvaamisen – rajoitusten on perustuttava lakiin.
- - -
Sen
sijaan katson, että rikosylikonstaapelilla ei ole tilanteessa
ollut toimivaltaa määrätä lehden avustajaa
näyttämään, mitä kameran muistikortille oli
tallentunut eikä myöskään toimivaltaa
määrätä häntä poistamaan kaatuneesta
miehistönkuljetusvaunusta otettua kuvaa kameran muistista.
Rikosylikonstaapeli on siten menetellyt lainvastaisesti antamalla
edellä kuvatut toimivaltaansa kuulumattomat
määräykset."
Oikeusasiamies
14.6.2005
"Sipilän mukaan
kyseessä ei ole yksittäistapaus, vaan MTV:n kuvaajilta on
estetty kuvaus tai vaadittu kuvauslupia muuallakin viranomaisten tai
sellaisiksi katsottavien hallinnoimilla paikoilla, kuten
Helsinki-Vantaan lentoasemalla yleisötiloissa syksyllä 2002
ja Helsingin metrossa. Vartijat olivat tyypillisesti kiinnittäneet
näissä tapauksissa huomiota MTV:n televisiokuvaajiin
heidän isojen kameroidensa takia."
"Perustuslain 12 §:n 1
momentin mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy
oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä
ja muita viestejä kenenkään ennakolta
estämättä. Tarkempia säännöksiä
sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Myös
Suomea velvoittavat ihmisoikeussopimukset takaavat sananvapauden."
"Yleisöltä
suljetulla paikalla
tarkoitetaan paikkaa, johon yleisöllä ei ole
pääsyä."
"Tähän viitaten
esitän sisäasiainministeriölle, että vartijoiden ja
järjestyksenvalvojien koulutuksessa, ohjauksessa ja valvonnassa
kiinnitettäisiin huomiota tässä
päätöksessäni käsiteltyihin sananvapauden ja
muiden perusoikeuksien toteutumista koskeviin seikkoihin."
Lisää asiaa sananvapaudesta
Lue myös: www.valtakunta.fi